Järvitaimen on sisävesiemme arvokala. Se on purotaimenen ja meritaimenen tavoin taimenen ekologinen rotu, ja näiden erottaminen toisistaan on usein vaikeaa selvien tuntomerkkien puuttuessa. Järvitaimenen esiintymisalueita ovat Saimaan ja Päijänteen vesistöt sekä erityisesti pohjoisen Suomen järvet, kuten Inarijärvi. Järvitaimenella on ominainen käyttäytymispiirre, joka erottaa sen järvilohesta: järvitaimen ei ainoastaan nouse jokia ylös kuteakseen, vaan se saattaa myös siirtyä järvien laskujokia alaspäin eli ”laskea kudulle”. Suuret järvitaimenet voivat painaa yli 15 kg, ja mittaakin kertyy parhaimmillaan toista metriä. Järvitaimenet syövät hyönteisiä ja toisia kaloja.
JÄRVITAIMEN (Salmo trutta m. lacustris)
     
 
KUHA (Sander lucioperca)

Kuha muistuttaa ahvenen ja hauen risteymää, vaikka ei olekaan niille läheistä sukua. Hämärän laskeutuessa kuha aloittaa saalistuksensa. Sillä onkin hyvin hämärään sopeutuneet silmät. Kuha on petokala ja syö mielellään särkiä, ahvenia ja piikkikaloja, jotka se takaa-ajon päätteeksi nappaa suureen terävähampaiseen suuhunsa. Kuha viihtyy suurissa sameavetisissä järvissä maamme eteläosassa sekä rannikollamme Perämerta lukuun ottamatta. Touko-kesäkuussa kuhat muodostavat pareja ja kutevat matalille sora- tai hiekkapohjille. Parin molemmat osapuolet jäävät vartioimaan kehittyvää jälkikasvua. Kuha voi kasvaa jopa metrin mittaiseksi ja painaa 15 kiloa. Kuha on taloudellisesti arvokas kala, jonka lihaa monet arvostavat enemmän kuin lohen.
 
 
Ahven on yleisin kalamme - sitä tavataan lähes kaikissa maamme järvissä ja koko rannikkoalueella. Ahven voi elää jopa 30 vuotiaaksi ja kasvaa puolimetriseksi, kolmekiloiseksi vonkaleeksi. Se etsii ravinnokseen matoja, hyönteisten toukkia ja pikkukaloja. Tilaisuuden tullen ahven voi saalistaa kokoonsa nähden hyvinkin suuria kaloja - onpa sen nähty yrittävän ahmaista lähes itsensä kokoisen kivinilkan. Aikaisin aamulla ja illalla ahvenet liikkuvat parvissa ravintoa etsien. Yönsä ne viettävät yksinään pohjalla tai vesikasvien seassa lepäillen.
AHVEN (Perca fluviatilis)
 
 
SIIKA (Coregonus lavaretus)

Siika on monimuotoinen laji, josta esiintyy useita alalajeja eri ympäristöissä. Ne ovat lohikalojen heimoon kuuluvia hopeanhohtoisia järvikaloja, joiden pienemmät yksilöt muistuttavat suuresti muikkua. Muikusta pienen siian erottaa parhaiten yläleukaa lyhyemmästä alaleuasta. Siiat syövät, hieman alalajista riippuen, joko pohjaeläimiä tai veden pikkuäyriäisiä. Siiat kutevat syksyllä; karisiika rannikolla, vaellussiika nousee jokiin, pohjasiika, järvisiika ja planktonsiika kutevat sekä järvissä että joissa. Siikaa tavataan koko maasta viileistä runsashappisista vesistä ja se voi saavuttaa parhaimmillaan yli 60 cm:n pituuden ja painaa voi 12 kiloa.
 
 
Pohjoisen Lapin kirkasvetisissä puroissa ja järvissä elää solakka ja kaunis lohikala, nieriä, joka myös rautuna tunnetaan. Sitä esiintyy myös Vuoksen vesistöissä, vaikka levinneisyysalue on nykyisin supistunut. Nieriästä erotetaan vaelluskäyttäytymisen, värityksen ja esiintymispaikkojen mukaan kaksi muotoa, isonieriä ja pikkunieriä. Tarkkaan ei tiedetä, ovatko kyseessä alalajit vai saman lajin paikalliset muodot. Nieriä on erittäin maukas ja arvostettu lohikala, mutta säilyy huonosti ja on parhaimmillaan kosken partaalla syötynä. Nieriää ei kuitenkaan sovi pyytää muistamatta rajoituksia: se mainitaan Suomen uhanalaisten lajien luettelossa vaarantuneena.
NIERIÄ (Salvelinus alpinus)
     
 
LOHI (Salmo salar)


 


Maamme vakinaisista kalalajeista koukkuleuka lohi on kuningas, ainakin kokonsa puolesta: täysikasvuinen yksilö voi painaa yli 30 kg! Suomalaisen lohen historia on surullinen: viime vuosisadan alun 18:sta lohijoesta enää muutamaan - Tornio-, Simo-, Teno- ja Näätämöjokeen - nousee lohi luontaisesti kutemaan. Muut lohijokemme ovat saastuneet, padottu tai muulla tavoin pilattu - lohikannat ovatkin pitkälti istutusten varassa. Lohi on merikala, joka vaeltaa jokiin ainoastaan kutemaan. Nuoret lohet palaavat mereen poikasvaiheiden jälkeen, yleensä parin vuoden ikäisinä. Lohi on ahnas peto, joka saalistaa mm. silakoita ja pohjalla eläviä suuria äyriäisiä. Vuoksen vesistöistä tunnetaan paikallinen alalaji, järvilohi.
     
 
Ankerias kutee kaukana Sargassomerellä, josta vastakuoriutuneet toukat aloittavat vaelluksensa merivirtojen mukana kohti Eurooppaa. Suomen vesille ankeriaat saapuvat noin kuusivuotiaina, jolloin niillä on takanaan muodonvaihdos, sekä noin 8000 km:n merimatka. Nämä ns. kelta-ankeriaat viettävät useita vuosia rannikollamme ennen vaellustaan takaisin Sargassomerelle, jota edeltää vielä toinen muodonvaihdos hopea-ankeriaaksi. Koiraat ovat tällöin korkeintaan puolimetrisiä, naaraat huomattavasti kookkaampia. Rannikon vaeltavien ankeriaiden lisäksi sisävesissämme elää ankeriaita, jotka ovat lähinnä istutuksista peräisin.
ANKERIAS (Anguilla anguilla)

     
 
MADE (Lota lota)


Made viettää päivät kivien koloissa tai pohjaan kaivautuneena, mutta hämärän laskeutuessa se lähtee kiemurrellen saalistamaan pohjaeläimiä ja kaloja. Saaliinsa se löytää hajuaistinsa avulla sekä tunnustelemalla pohjaa vatsaevillä ja leuan alla olevilla viiksisäikeellä. Made viihtyy syvällä viileissä vesissä, joissa se täplikkään ruskean värinsä ansiosta sulautuu hyvin ympäristöön. Kutuaikana tammi-maaliskuussa se kiemurtaa mataliin rantavesiin ja mätimunat levitetään riehakkaan kutuseremonian yhteydessä pohjalle. Madetta tavataan koko maan sisävesistä ja rannikkoalueelta. Se voi kasvaa yli metrin mittaiseksi ja painaa jopa 10 kiloa.
     
 
Järvilohi on lohen sisävesissä elävä muoto. Sitä esiintyy Suomessa luonnonvaraisena vain Vuoksen vesistöalueella. Nykyisin kutupaikkojen hävittyä järvilohi on kuitenkin olemassa ainoastaan viljelyn ansiosta. Väritykseltään järvilohi on hiukan merilohta tummempi. Merilohi on ruumiinmuodoltaan järvilohta solakampi sekä selvästi suurikokoisempi.

 
JÄRVILOHI (Salmo salar m. sebago)

 

(kuva tulossa)

 
     
  << takaisin esittelykierros-sivulle