Design LANIQAtuotanto
HärkäsimppuTriglopsis quadricornis Syvällä pohjalla, pimeässä ja kylmässä vedessä makaa suuripäinen härkäsimppu. Se pyrähtää välillä kilkin tai valkokatkan perään ja hotkaisee ne helposti suureen suuhunsa. Härkäsimppu syö myös kaloja, varsinkin talvella, jolloin se vesien jäähtyessä ilmestyy mataliin rantavesiin. Alkutalvella härkäsimppunaaras laskee pohjalle mätimöykyn, jota koiras jää vahtimaan poikasten kuoriutumiseen asti. Härkäsimppua esiintyy koko rannikollamme sekä järvi-Suomen syvissä järvissä joihin se levisi, jäi ja sopeutui jääkauden jälkeen. Se kasvaa rannikollamme 20-30 cm:n pituiseksi, sisävesissä huomattavasti pienemmäksi. Meressä elävillä härkäsimpuilla on päässään neljä suurta luukyhmyä kruununa.  
KampelaPlatichthys flesus Litteä kampela on naamioitumisen mestari: se pystyy muuttamaan väritystään pohjan mukaan ja kaivautumaan hiekkaan. Kalasta ovatkin näkyvillä usein ainoastaan pullottavat silmät, joilla se tarkkailee ympäristöään. Kampelan poikaset ovat aluksi muiden kalojen tapaan symmetrisiä, mutta pian niiden uimarakko surkastuu ja toinen silmä siirtyy toisen viereen, yleensä oikealle puolelle. Tämän jälkeen pikkukampelat aloittavat pohjaelämän. Öiseen aikaan kampela etsii ravintoaan: simpukoita, kilkkejä ja muita pikkueläimiä. Kookaimmat kampelat ovat yli puolimetrisiä ja painavat toista kiloa. Lajia esiintyy lähes koko rannikollamme, eniten kuitenkin lounaissaaristossa. 
KivinilkkaZoarces viviparus Madetta muistuttavalla kivinilkalla on suuri leveä pää ja paksuhuulinen suu. Kivinilkka on mereinen kala, joka piileskelee pohjalla rakkolevän seassa tai kivien koloissa saalistaen katkoja, siiroja sekä pikkukaloja. Se on ainoa kalamme, joka synnyttää eläviä poikasia; sydäntalvella syntyvät jälkeläiset ovat 3-4 cm:n pituisia, aikuisen näköisiä pikkukivinilkkoja. Täysikasvuisena kivinilkka on yleensä 15-35 cm:n mittainen. Kivinilkan luut saavat keitettäessä vihreän värin vivianiitti-nimisestä fosforiyhdisteestä johtuen - tämä ei kuitenkaan tee kalasta myrkyllistä, vaan kivinilkka on maukas, joskin vähän käytetty ruokakala. 
KolmipiikkiGasterosteus aculeatus Rantavesissä viihtyvän kolmipiikin kylkiä peittävät metallinhohtoiset luulevyt. Kolmipiikit saalistavat pienissä parvissa hankajalkaisäyriäisiä ja vesikirppuja. Kutuaikana punavatsainen koiras valtaa pohjalta reviirin ja rakentaa sinne vesikasvien palasista pesän. Kehittyvää jälkikasvuaan koiras puolustaa uhmakkaasti selän piikit pystyssä. Kolmipiikki on vaelluskala, mutta vain osa yksilöistä nousee jokiin kutemaan osan jäädessä vähäsuolaisiin merenlahtiin. Lajia tavataan koko rannikollamme ja mm. pohjoisen Lapin sisävesissä. Kolmipiikki kasvaa 5-7 cm:n pituiseksi. 
KymmenpiikkiPungitius pungitius Kymmenpiikki asustaa rantojen vesikasvillisuuden seassa, suojassa saalistajilta. Tämä kuparinruskea kala on yksi pienimmistä kaloistamme, vain 3-5 cm:n mittainen. Sen selässä on useimmiten yhdeksän terävää piikkiä, jotka toimivat aseena saalistajia vastaan. Kymmenpiikin ravintoa ovat vesikirput ja hankajalkaiset. Kesän kutuaikana kymmenpiikkikoiras rakentaa vesikasvien sekaan pesän, jonne naaras monimutkaisen kutuseremonian jälkeen laskee mätinsä. Koiras vahtii pesää munien kehittymisen ajan, joka kestää useimmiten alle viikon. Kymmenpiikkiä esiintyy yleensä isoissa järvissä koko Suomessa sekä rannikkoalueellamme. 
MustatokkoGobius niger Rakkolevävyöhykkeessä ja kivien koloissa väijyy saalistaan pieni pohjakala, mustatokko. Tokoille tyypillisillä yhteenkasvaneilla vatsaevillä pohjaan nojaten se pälyilee ympäristöään suurilla ulkonevilla silmillä, etsien saaliikseen matoja, nilviäisiä ja äyriäisiä. Mustatokot oleilevat pohjalla yksittäin tai pareittain. Naaras kiinnittää mätimunat vesikasvin tai kiven pinnalle ja koiras vartioi niitä poikasten kuoriutumiseen asti. Mustatokko on kookkain tokkomme, vaikka mittaa sillekään ei kerry kuin noin 10 cm. Itämeressä mustatokko on levinnyt Saaristomeren, Ahvenanmaan ja Selkämeren rannoille. 
MutuPhoxinus phoxinus Lähes kymmensenttiseksi kasvava, eloisasti rantavedessä liikkuva mutu on monille tuttu. Kesäisin mudut viihtyvät parvissa, mutta talveksi ne vetäytyvät syvemmälle erakoiksi. Laji on laajalti levinnyt maamme sisävesiin - järviin, jokiin, puroihin - sekä meren rannikoille. Vaikka mutu on paikoin hyvin runsas, sillä ei ole taloudellista merkitystä. Akvaario- ja tutkimuskalana ja se on kuitenkin mielenkiintoinen ja helppohoitoinen laji. Mutu käyttää ravintonaan vesikirppuja, hyönteistoukkia sekä pohjalta löytämiään pieniä äyriäisiä ja kotiloita.
RasvakalaCyclopterus lumpus Pullea ja kyhmyinen rasvakala kiinnittyy vatsaevistä muodostuneen imukuppinsa turvin pohjalle kivien ja lehtien sekaan. Näin se voi lymyillä paikoillaan aallokkoisillakin rannoilla ja virtapaikoilla, selkärangattomia eläimiä ja pikkukaloja saalistaen. Rasvakalaa esiintyy lähes koko rannikkoalueellamme. Kesäaikana se viihtyy viileissä syvissä vesissä, mutta talvella se ilmestyy matalammille pohjille. Itämeressä rasvakala kasvaa vain noin 15 cm:n mittaiseksi, mutta Pohjois-Atlantilla jopa puolimetriseksi. 
SilakkaClupea harengus membras Hopeakylkinen ja tummaselkäinen silakka liikkuu suurissa parvissa Itämeren ulapoilla hankajalkaisäyriäisiä ja vesikirppuja popsien. Silakka on valtameressä elävän sillin alalaji, joka on sopeutunut Itämeren vähäsuolaiseen murtoveteen. Keväisin silakkaparvet saapuvat kutemaan sisäsaariston matalille ja puhtaille rannoille. Veden lämmetessä silakat siirtyvät kudulle ulommaksi saaristoon, jossa vesi lämpenee hitaammin - pieni osa kutee myös syksyllä ulkoluotojen rannoilla. Itämeren silakka on valtameressä elävän sillin alalaji, joka kasvaa noin 15-20 cm:n mittaiseksi. Silakka on taloudellisesti tärkein kalalajimme. Ihmisen lisäksi mm. turska ja hauki saalistavat silakkaa runsaasti. 
SiloneulaNerophis ophidion Hoikka ja vihertävä siloneula sulautuu erinomaisesti rakkolevän, jouhilevän ja meriajokkaan joukkoon. Kasvien seassa huojuen se imaisee ohi uiskentelevat pienet äyriäiset pipettimäiseen suuhunsa. Kutuaikana siloneulakoiras etsii kumppanikseen suuren ja värikkään naaraan. Naaras kiinnittää mätimunat koiraan vatsapuolelle, jossa koiras kantaa niitä munien kuoriutumiseen asti. Siloneulaa tavataan lähes koko rannikoltamme. Laji on etäistä sukua merihevoselle ja voi kasvaa 30 cm pitkäksi. 
TöröGobio gobio Törö on Etelä- ja Lounais-Suomen rannikkoalueen makeiden vesien laji – suolaa se sietää huonosti, vaikka satunnaisesti sitä on tavattu myös merestä aivan jokisuiden tienoilta. Törö suosii sameavetisiä ja reheviä vesistöjä, karuissa joissa sitä ei esiinny. Törö on rakenteeltaan tyypillinen pohjakala: molemmissa suupielissä on viiksisäikeet ja alaspäin suuntautuneella suullaan se etsii ravinnokseen hyönteistoukkia ja muita pohjaeläimiä. Suurimmillaan törö kasvaa noin 15 cm:n mittaiseksi. 
ViisipiikkiCulaea inconstans Kun Suomeen tuotiin 1960-luvulla Pohjois-Amerikasta pikkubassin poikasia, tuli niiden mukana myös muutaman senttimetrin mittaisia viisipiikkejä. Molemmat lajit sijoitettiin Porlan kalanviljelylaitokseen Lohjalla, ja hieman yllättäen viisipiikit alkoivat lisääntyä siellä. Viisipiikillä on selkäpiikkejä nimensä mukaisesti yleensä viisi kappaletta, ja se on hyvin paljon kymmenpiikin näköinen, väritykseltään tosin vaaleanharmaa ja kirjavakylkinen. Viisipiikki viihtyy kylmissä, kirkasvetisissä ja runsaskasvustoisissa virtaavissa vesissä ja lammikoissa. Suomessa viisipiikkiä löytyy Porlan lammikoissa, joista se on todennäköisesti joutunut myös Lohjanjärveen. Lisääntyviä kantoja on varmuudella Porlan lisäksi vain eräässä purossa Vihdissä, jonne se pääsi karpinpoikasten istutusten mukana. |
|
Sivun alkuun
Tulosta