Design LANIQAtuotanto
KirjolohiOncorhynchus mykiss Sateenkaarirautu ja forelli olivat kirjolohesta käytettyjä nimikkeitä ennen nykyisen nimen vakiintumista. Tätä alkujaan Pohjois-Amerikasta kotoisin olevaa lohikalaa on istutettu Suomeen moneen otteeseen. Maamme vesistöissä kirjolohi ei kuitenkaan kovinkaan helposti lisäänny, joten luonnonvesien kirjolohikannat ovat istutusten varassa. Kalankasvatukseen lammikoissa ja verkkoaltaissa kirjolohi kuitenkin sopii hyvin - usein kalankasvatuksen kääntöpuolena on kuitenkin lähivesien rehevöityminen. Kirjolohi on maukas ja suosittu ruokakala, vaikka sitä vesiemme broileriksi joskus nimitetäänkin. Vapaa-ajan kalastajiakin tämä lähes väsymätön, eloisasti pyristelevä kala miellyttää.  
KuoreOsmerus eperlanus Kuore on solakka ja läpikuultava lohikala, joka on yleinen koko rannikollamme sekä sisävesissä pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta. Sen väritys on ulappavesien kaloille tyypillinen alta vaalea ja päältä tumma hopeanharmaa, mikä auttaa sitä suojautumaan sekä ala- että yläpuolelta saalistavilta pedoilta. Pienet kuoreet syövät hankajalkaisia ja vesikirppuja, mutta kasvaessaan ne suosivat katkoja sekä pieniä kaloja. Kuoreen suussa on terävät hampaat, joilla se nappaa saaliinsa. Aikaisin keväällä osa kuoreista nousee suurissa parvissa virtaaviin vesiin kutemaan, osa kutee rannikon ja järvien matalikoille. Kuore voi kasvaa lähes 30 cm:n mittaiseksi. 
MuikkuCoregonus albula Sano muikku - ainakin jos erotat sen lähisukulaisestaan, pienestä siiasta. Molemmilla on selkäpuolella nystymäinen, lohikaloille tyypillinen rasvaevä. Muikun alaleuka on kuitenkin pidempi kuin yläleuka, kun siialla tilanne on päinvastainen. Muikku on järviemme arvokala, jota esiintyy lähes kaikkialla maassamme. Huonosti suolaa sietävänä sitä ei juuri mereltä tavata, poikkeuksena Perämeren runsas ja pyyntikelpoinen kanta. Suurisilmäinen muikku liikkuu parvissa, saalistaen kiduskansiensa siivilähampaiston avulla avovedessä uivia vesikirppuja ja hankajalkaisia. Muikku on pieni kala: keskikoko on paikasta riippuen 10-20 cm. Suorsajärvestä Posiolta kerrotaan saadun kunnioitettava 800 g painoinen yksilö! 
NahkiainenLampetra fluviatilis Nahkiainen ei ole kala, vaan alkeellisimpia tunnettuja selkärankaisia ja kuuluu ympyräsuisten luokkaan - se ei siis ole läheistä sukua rusto- tai luukaloille. Pyöreällä imukuppimaisella suullaan se takertuu saaliskalan kylkeen ja kaivertaa siihen hampaillaan reiän, josta se imee saaliin ruumiinnesteitä ravinnokseen. Aikuisena nahkiainen elää meressä muutaman vuoden, kunnes nousee jokiin lisääntymään. Tällöin se on 25-30 cm:n pituinen. Nahkiaisen toukat, likomadot, viettävät joessa kolmesta viiteen vuotta ennen kuin muodonvaihdoksen jälkeen vaeltavat aikuisina nahkiaisina takaisin mereen. Sisävesissä elää nahkiaisen järvimuoto, järvinahkiainen. 
PeledsiikaCoregonus peled Peledsiika on tullut Suomeen alunperin mätimunina Pietarin lähistöllä sijaitsevalta kalanviljelylaitokselta vuonna 1965. Lajia istutettiin 60- ja 70-luvulla lukuisiin järviin ja rannikolle, mutta useimmista paikoista peledsiika katosi, kun istutetut kalat kuolivat. Peledsiian luontaista lisääntymistä on todettu Lokan ja Porttipahdan tekoaltaissa. Peledsiika muistuttaa ulkonäöltään sekä kotimaista siikaa, että muikkua. Sen tärkeintä ravintoa on eläinplankton, jonka ohella peledsiika syö myös pohjaeläimiä ja pinnalla olevia hyönteisiä. 
SiikaCoregonus lavaretus Siika on monimuotoinen laji, josta esiintyy useita alalajeja eri ympäristöissä. Ne ovat lohikalojen heimoon kuuluvia hopeanhohtoisia järvikaloja, joiden pienemmät yksilöt muistuttavat suuresti muikkua. Muikusta pienen siian erottaa parhaiten yläleukaa lyhyemmästä alaleuasta. Siiat syövät, hieman alalajista riippuen, joko pohjaeläimiä tai veden pikkuäyriäisiä. Siiat kutevat syksyllä; karisiika rannikolla, vaellussiika nousee jokiin, pohjasiika, järvisiika ja planktonsiika kutevat sekä järvissä että joissa. Siikaa tavataan koko maasta viileistä runsashappisista vesistä ja se voi saavuttaa parhaimmillaan yli 60 cm:n pituuden ja painaa voi 12 kiloa. Maretariumista löytyy myös kahen kilon siika. 
VimpaVimba vimba Vimpa liikkuu pienissä parvissa merenrannikollamme aivan Pohjanlahden perukkaa lukuun ottamatta. Noin 30 cm mittaiseksi kasvavana vimpa on arvostettu saaliskala, mutta nykyisin se mainitaan myös Suomen uhanalaisten lajien luettelossa ns. silmällä pidettävänä lajina. Vimpa on luonteeltaan vaelluskala, joka nousee virtavesien sorapohjille kutemaan - se onkin kärsinyt jokiemme patoamisesta ja likaantumisesta. Ulkomuodoltaan vimpa muistuttaa lahnaa, mutta sen ruumis on selvästi matalampi ja sillä on eteenpäin työntyvä kuonomainen yläleuka. Pään alapuolella oleva suu soveltuu hyvin kotiloiden, matojen ja hyönteisten toukkien etsiskelyyn pohjalta. |
|
Sivun alkuun
Tulosta