Also available in: English

Mustatäplätokko (Neogobius melanostomus)

Mustatäplätokko on Suomessa ja koko Itämerellä vielä harvalukuinen tulokaslaji. Ensimmäinen havainto mustatäplätokosta Itämerellä tehtiin vuonna 1990 Gdanskinlahdella Puolassa, minne se lienee kulkeutunut valtamerilaivojen painolastivesissä. Mustatäplätokko on kotoisin Kaspian- ja Mustanmeren alueelta, missä se on myös arvostettu ruokakala.

Vuonna 2005 mustatäplätokko tavattiin ensimmäistä kertaa Suomen vesialueilla. Silloin yksi yksilö tarttui pilkkijän koukkuun Saaristomerellä. Seuraavia havaintoja tästä tulokaslajista saatiinkin odottaa neljä vuotta kunnes toukokuussa 2009 Helsingissä ja Kotkassa järjestetyn Kalamaratonin saaliiksi saatiin kaksi yksilöä Helsingin satama-altaasta, toinen Eteläsatamasta ja toinen Katajanokalta. Nuo kaksi yksilöä matkasivat Kalamaratonista saman tien tutkittaviksi Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitokseen. Parin viikon tutkimusten jälkeen ne siirrettiin yleisön ihmeteltäväksi tänne Maretariumiin. Mustatäplätokkopariskunta kotiutui nopeasti, ja aloittikin pitkäkestoisen kudun seuraavan vuoden alussa. Ensimmäinen poikanen havaittiin syksyllä 2010.

Alunperin tätä nopeasti sopeutuvaa lajia kutsuttiin mustakitatokoksi.

Mustatäplätokon muita nimityksiä:
Täplis

Levinneisyys